Lifestyle

Random kuvia ja höpinöitä

Toivottavasti teillä on ollut kiva heinäkuun alkupuoli. Täällä elämä on jatkunut omalla painollaan, ja mun viikot sisältää lähinnä töitä, treenaamista sekä poikaystävän ja kavereiden kanssa hengailua. Viime viikko oli täällä tosi kuuma, ja kyllähän se lämpö vie voimia vaikka tuntuu että siihen olisi näin pitkän etelässä asumisen jälkeen jo tottua. En kuitenkaan halua valittaa sillä onhan se ihanaa että on kesä.

Tällä postauksella ei ole sen ihmeellisempää ideaa kuin kuulumisten kertominen sekä muutamien kuvien jakaminen. Haluan välillä toteuttaa tällaisia postauksia jotta pääsen kertomaan enemmän mun fiiliksistä sekä jakamaan kuvia joita en välttämättä muuten blogissa jakaisi.

Aluksi en halunnut puhua hirveästi blogissa koronasta, mutta nyt alkaa tuntua että sitä ei oikein tässä kohtaa voi välttää. Maltalla tilanne on ollut melko hyvä aina alusta saakka. Koska kyseessä on pieni saari, täällä ollaan saatu tapaukset hyvin hallintaan ja nyt ne on pysynyt tosi hyvin minimissä. Keväällä kaikki paikat oli pitkän aikaa kiinni ja töitä tehtiin kotona. Kaupassa jokaiselta mitattiin lämpö, annettiin käsidesi sekä katsottiin että jokaisella on maski kasvoilla. Hieman yli kuukausi sitten päästiin takaisin toimistolle, sekä ravintolat, salit ja kaupat alkoi pikkuhiljaa avautumaan. Ollaan siis päästy nauttimaan ”normaalista elämästä” jo hetken aikaa. Lentokenttä avautui vasta viime viikolla, ja on ollut kieltämättä tosi outoa viettää kesää Maltalla ilman turisteja. Täällä on tosi hiljaista, baarit on melko tyhjiä ja kaduilla ei pyöri isoja turistilaumoja niin kuin edellisinä vuosina. Se on samaan aikaan tosi ihanaa kun saa olla rauhassa, mutta myös tosi surullista Maltan talouden kannalta.

Lempparidrinksut Black Sheep -ravintolassa

Ollaan otettu lockdownin jälkeisistä ajoista kyllä kaikki mahdollinen irti. Ollaan käyty ulkona syömässä tai drinkeillä melko useaan otteeseen. Aluksi tämä tuntui tosi oudolta, mutta täällä pätee ravintoloissa aika selkeät säännöt koronan suhteen, ja mulla on ainakin aika turvallinen olo käydä syömässä ja istuskelemassa eri paikoissa. Tää mun turvallisuuden tunne saattaa johtua myös Maltan tosi alhaisista tartunnoista.

Tyttöjen ilta TWO BUOYS -ravintolassa

Käytiin tyttöjen kanssa pienellä illallisella Australialaisessa Two Buoys ravintolassa, mikä sijaitsee St Julianssissa Spinolassa. Oon asunut St Julianssin alueella jo usean vuoden ajan enkä oo koskaan käynyt kyseisessä ravintolassa enkä tajua miksi. Ravintolassa oli tosi ihana tunnelma, hyvää ruokaa sekä tosi piristävä henkilökunta. Pakko päästä tuonne joskus uudelleen.

Pakolliset saliselfiet

Oon niin onnellinen että oon päässyt taas takaisin treenaamaan. Koitin tehdä lockdownin aikoihin muutamia kotitreenejä, mutta mulla ei vaan yksinkertaisesti riittänyt motivaatio siihen. Jaksoin tehdä sitä kuukauden mutta sitten mun into alkoi hiipumaan. Oon kuitenkin ylpeä itsestäni, sillä perustreenien sijaan aloin käymään aika paljon juoksemassa ja reippailla kävelylenkeillä. Lisäksi koitin joogailla joka aamu, mikä sai mut pysymään aika hyvin järjissäni.

Aloitin viime viikolla uuden saliohjelman, ja oon siitä tosi innoissani. Kyseessä on ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti mulle laadittu treeniohjelma, ja en malta odottaa että jos ja kun onnistun saamaan jonkinlaisia tuloksia!

Public Holidayn rentouttavat grillibileet

Maltalla on tosi paljon ”kansallisia vapaapäiviä”. Viime maanantaina oli jälleen yksi, ja saatiin kutsu meidän kaverin toimistolle viettämään päivää. Chillailtiin altaalla, grillailtiin ja syötiin hyvää ruokaa. Olisipa aina tällainen aloitus viikolle.

Illallinen Susurrus -ravintolassa

Viime perjantaina mentiin meidän ystäväporukan kanssa ”juhlistamaan” paluuta normaalimpaan elämään. Vietettiin koko ilta Susurrus-nimisessä ravintolassa, josta oli aivan ihanat näkymät ja hyvä ruoka. Ei ehkä pääse mun lemppariravintoloiden listalle, mutta seura ja näköala oli sitäkin parempaa!

Eilen vietettiin ihana päivä Emilin kanssa. Herättiin melko aikaisin, pakattiin bikinit ja uimashortsit mukaan ja lähdettiin kävelemään ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Pysähdyttiin Crudoon, meidän yhteen lempparikahvilaan, josta jatkettiin matkaa kohti Sliemaa. Pysähdyttiin jälleen toiseen ravintolaan, il-Gabbanaan drinksuille, jonka jälkeen suunnattiin biitsille istuskelemaan ja uimaan. Oli ihanaa mennä ympäriinsä ilman sen kummempaa suunnitelmaa, ja oli ihan sellainen olo että olisi lomalla jossain toisessa maassa. Myöhemmin lähdettiin takaisin kotiin ja syötiin, pelailtiin, juteltiin ja kuunneltiin hyvää musiikkia. Illemmasta lähdettiin vielä tapaamaan kavereita ja voi vitsit, oli kyllä aivan täydellinen lauantai.

Tässä postauksessa ei nyt ollut oikein päätä eikä häntää, mutta toivon että tykkäätte seurata vähän miten mun arki täällä oikein pyörii. Laittakaa kommenttia mikäli tykkäsitte, ja jos teillä ikinä on mitään postaustoiveita tai muita ehdotuksia, otan niitä vastaan mielelläni!

Ainiin, eilen varasin myös lennot Suomeen! Eli ihan parin viikon päästä pääsen näkemään mun perheen jonka en uskonut edes olevan mahdollista. Toivon niin paljon että kaikki sujuu hyvin.

Ihanaa sunnuntaita kaikille ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *