Lifestyle

Falkenberg Strandbad

Varattiin parisen viiikkoa sitten meille pieni miniloma koska meillä molemmilla oli sellainen olo että ollaan tuijoteltu neljää seinää aivan liian pitkään. Tää sosiaalinen eristäytyminen käy monelle varmasti tosi rankaksi, ja niin on kieltämättä käynyt myös meille. Jokainen päivä tuntuu tismalleen samalta, ja elämä tuntuu lähinnä juurikin siltä paljon puhutulta oravanpyörältä.

Mietittiin kauan että mikä olisi paras paikka lomailuun maailmantilanteen huomioon ottaen, ja ajateltiin että Falkenbergissa sijaitseva Strandbad on loistava vaihtoehto. Mun työkaveri on hehkuttanut kyseistä kylpylää maasta taivaaseen, ja tämän yöpymisen jälkeen mun on pakko sanoa että hän on aivan oikeassa. Tuo paikka oli niin ihana. Mulla ei toki muista kylpylöistä ole vielä paljoa kokemusta, mutta musta tuntuu että tuota elämystä on aika vaikea voittaa. Voisin lähteä tuonne samantien uudelleen!

Falkenberg sijaitsee vain noin 20 minuutin päästä Varbergista, joten päästiin hurauttamaan sinne kätevästi autolla heti perjantaina aamupäivästä. Hotelli ei näyttänyt mitenkään erityiseltä ulkoapäin, mutta jo aulassa olin paikkaan aivan rakastunut. Saatiin huone heti, vaikka oltiin paria tuntia etuajassa. Suunnattiin suoraan katsomaan millaisessa huoneessa päästäisiin yöpymään ja voi vitsit miten söpö se olikaan!

Huone oli toki pieni, mutta eipä yhden yön yöpymiseen paljoa tilaa tarvita. Ihastuin heti huoneen söpöön sisustukseen ja vaaleanpunaisiin seiniin ja samansävyiseen vaatekaappiin. Kylppäri oli myös tosi siisti, ja mun mielestä oli ihanaa kuinka freesi ja kiva huone kokonaisuudessaan oli. Sänky oli mukava, jonka päällä odotteli tuttuun tapaan kylpytakit, flipflopit sekä tietenkin pienet suklaapalat.

Tiesin jo valmiiksi, että millä mekolla haluan tuon perjainta-illan viettää. Oli ihanaa vetäistä tuo ihanuus taas päälle ja olin jo unohtanut kuinka mukava se oikeasti on. Täydellinen mekko sekä hyvältä näyttämiseen että suuren dinnerin syömiseen 😀 Valkoinen väri on tietenkin aina riski, ja parin tunnin päästä tästä kuvasta mekossa olikin muutama tahra mun alkudrinkistä. No, ei se mitään. Eiköhän se pesussa lähde!

Meidän huoneesta oli myös kiva merinäköala vaikka oltiinkin pohjakerroksessa. Remontti pilasi ehkä hieman näköalaa mutta eipä tuollaisesta jaksanut välittää, varsinkaan näin talvella. Ranta ja pitkä laituri (joka ei tosin tässä kuvassa näy) näytti kuitenkin tosi houkuttelevalta (hyytävän kylmää tuulta lukuunottamatta), ja oon 100% varma että mennään tuonne kesällä taas uudelleen jotta päästään kokemaan myös se puoli kylpylän tarjonnasta!

Falkenberg Strandbad oli mun mielestä hoitanut tosi hyvin kaikki rajoitukset ja sen, ettei yhdessä paikassa ole liikaa ihmisiä. Kaikilla työntekijöillä oli maskit, jota ei todellakaan täällä Ruotissa missään muualla. Vierailla oli oma aikataulunsa illallisen, kylpylään ja spa-hoitoihin, jotta porukka ei pakkautuisi samaan paikkaan samaan aikaan. Mulla oli tosi turvallinen olo kokoajan ja kaikki vieraat sai tosi paljon tilaa itselleen. Tää puoli oli siis tosi hyvin hoidettu eikä tarvinnut tuntea oloansa sen puolesta epämukavaksi. 🙂

Meidän dinneri oli aikataulutettu jo puoli viideksi, mikä ei toki mua (aina) nälkäisenä ihmisenä haitannut. Ajateltiin kuitenkin käydä aulassa testaamassa biljardipöytää ja shuffeboardia ja juomasa pari ennen ravintolaan siirtymistä. Oli jotenkin niin ihanan rento fiilis, just sellainen mikä lomalla pitääkin tulla!

Meidän varaamaan pakettiin sisältyi myös kolmen ruokalajin illallinen, mikä ylitti mun odotukset. Menusta löytyi monia erilaisia annoksia, joista mä valitsin alkupalaksi mozzarellaa, pääruoaksi kalaa ja jälkiruoaksi pannacottaa. Ainiin, ja alkudrinkeiksi saatiin tuollaiset ihan sairaan hyvät passionfruit ja elderflower -coktailit. Nam.

Yksi Ruotsin parhaimmista puolista on varmasti se että ravintolaan mennessä joutuu tosi harvoin pettymään – mä en oo varmaan joutunut pettymään täällä kertaakaan. Palvelu on yleensä tosi lämminhenkistä ja aidosti hyvää, ja varsinkin tuolla Famillessa tuli tosi hemmoteltu olo. Ja mikä tärkeintä, tuon ravintolan annokset oli aivan taivaallisia.

Illallisen jälkeen mentiin katsomaan miltä hotellin spa-alue näyttää – ja olin tästäkin niin innoissani. Spa koostui monista eri huoneista sekä ulkoaltaista. Oltiin kuitenkin melko väsyneitä, joten istuttiin lähinnä lämmitettävässä altaassa jonkin aikaa ja käytiin nopeasti saunassa, jonka jälkeen suunnattiin takkahuoneeseen makoilemaan. Niin ällön romanttista mutta silti niin ihanaa 😀 Rajoitusten mukaan kylpylässä sai olla vain puoli yhdeksään saakka, vaikka me tosin lähdettiin jo aikaisemmin hotellihuoneeseen köllöttelemään ja katselemaan telkkaria.

Aamulla hemmottelu jatkui aamupalalla ja Emil oli varannut meille yllätyksenä vielä Spa-rituaalin. Rituaaliin kuului monia eri pisteitä, kuten erilaisia saunoja, mutanaamioita, turkkilainen vaahtokylpy sekä monia muita ihania juttuja. Tämän kaiken jälkeen oli kyllä kieltämättä aika uudestisyntynyt olo.

Musta tuntuu että me molemmat todellakin tarvittiin vähän tällaista pientä irtiottoa arjesta. Falkenbergin Strandbad oli myös tosi hyvä vaihtoehto sen läheisen sijainnin ja hyvin järkättyjen rajoitusten ansiosta. Nyt on kiva taas palata arkeen, töihin ja treenien pariin. Ihanaa sunnuntaita kaikille ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *