Postaus sisältää mainoslinkin*
Osa vuoden 2021 Black Friday alennuksista on alkanut, ja se aiheuttaa mussa vähän ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta on ihanaa, että alennuksia tulee, mutta toisaalta ei haluaisi tulla kuluttajana huijatuksi. Tässä postauksessa aion kertoa teille vähän mun historiasta shoppailijana, sekä siitä että millainen kuluttaja oon tänä päivänä. Lisäksi halusin laittaa postaukseen mukaan vielä mun Lykon toivelistan, joka sisältää muutaman tuotteen joita oon suunnitellut hankkivani jo pidempään. Olisi kiva kuulla myös teidän ajatuksia Black Fridaysta ja siitä, odotatteko sitä innolla vai kiinnostaako se teitä ollenkaan?
Himoshoppailijasta maltillisemmaksi kuluttajaksi
Olin nuorempana tosi kova shoppailija. Oon saattanut kertoakin jo aiemmin, mutta mun ensimmäisinä vuosina Maltalla mun viikonlopuista ainakin toinen päivä kului Maltan kauppakeskuksessa shoppaillessa. Mun vaatekaappi oli täynnä erilaisia vaatteita, ja kenkiäkin mulla oli yli 20 kappaletta. Mulla ei oo vieläkään oikein mitään hajua, että miten mulla oli varaa shoppailla niin paljon, koska oon kuitenkin aina pysynyt oman budjettini sisällä enkä oo koskaan ollut ns. peeaa sen takia. Toki mun maku on nykyään ehkä hieman kalliimpi, sillä ostin tuolloin halvempia ja huonolaatuisempia tuotteita kuin tänä päivänä.
Kun mä muutin Maltalta pois, heitin vaatteita pois kaksin käsin. Koitin ensin myydä niitä muutaman euron tuotolla, mutta lopulta annoin niitä eteenpäin ilman mietintää siitä, saisinko niistä voittoa vai en. Mun mielestä oli jotenkin puhdistavaa tehdä näin iso muutos omassa vaatekaapissa, ja vielä näin muutaman vuoden jälkeen pyrin olemaan minimalistinen ja ostamaan vain sellaisia vaatteita, joita tarvitsen tai joista oon pitkän aikaa haaveillut. Mulla on tällä hetkellä jonkin verran vaatteita vielä kotona Suomessa, mutta ajattelin yrittää päästä niistäkin eroon tämän vuoden puolella.
Tänä päivänä mulla on huomattavasti enemmän harkintakykyä. En yleensä osta enää juuri niitä vaatteita, jotka saattavat olla juuri sillä hetkellä muodissa. Ostan myös tosi harvoin paitoja, ellei kyseessä ole joku ajattomampi vaatekappale. Pyrin myös ostamaan tosi paljon vaatteita kirpparilta, mutta kyllähän se on myönnettävä että joskus saattaa lipsua ja käytän rahani muun muassa H&M:n vaatteisiin tai johonkin muuhun kauppaan, mihin en enää tänä päivänä välttämättä haluaisi. Mun mielestä vaatteiden ostamisesta ei kuitenkaan tarvitse ottaa ihan niin paljon stressiä, sillä joskus on ihan ok ostaa se yksi pikamuotijätin tuottama paita jos tietää, että sitä tulee varmasti käyttämään mahdollisimman paljon eikä se jää kaapin perälle vain yhden käyttökerran jälkeen. Eli mitä enemmän omia kulutustottumuksia seuraa, sitä enemmän voi shoppailla hyvällä omalla tunnolla. 🙂 Tai sitä mieltä mä ainakin oon.
Tämän vuoden Black Friday suunnitelmat
Jos multa kysytään, en oo mitenkään superinnoissani Black Fridayn alennuksista. On fakta, että osa kaupoista saattaa nostaa hintojaan juuri ennen Black Friday alennuksia, jotta lopullinen alennus näyttäisi paljon suuremmalta. Tästä syystä kannattaa olla aina tarkkana, että ei sokaistu kaikista alennuksista ja vaikka yrittää tarkistaa jostain muualta, että onko alennus loppupeleissä edes sen arvoinen. Lisäksi jatkuva mainonta muun muassa sosiaalisen median puolella saa varmasti monen selailemaan aiempaa enemmän nettikauppoja ja ehkäpä myös laskemaan kynnystä ostopäätöstä tehdessä.
En oo itse hankkimassa mitään suurta vaatekasaa, vaikka tällä hetkellä koenkin että tarvitsisin vähän päivitystä mun vaatevarastoon. Jos löydän yhden vaatekappaleen mitä oikeasti tarvitsen, aion todennäköisesti ostaa sen. Haluaisin kuitenkin pyrkiä ostamaan parempaa laatua ja ehkäpä myös välttämään niitä suurimpia vaatejättejä ja tutkimaan enemmän pienempien vaatekauppojen tarjontaa – jotka tuskin on edes mitään aleja laittanut.
Mun mielipide Black Friday tarjouksiin on sama, aivan kuin kaikissa muissakin asioissa. Liika on liikaa, ja mun mielestä kenenkään ei tarvitsisi ostaa liioiteltuja määriä. Mun mielestä olisi myös ihanaa, että ihmiset pyrkisivät ostamaan vastuullisempien brändien tuotteita – jonka kanssa itsekin kamppailen jatkuvasti.
Edellisinä vuosina mun toivelistat ovat kertyneet urheiluvaatteista, mutta tänä vuonna ajattelin panostaa enemmän joululahjoihin sekä kosmetiikkatuotteisiin. Oon siis tarkoituksella ajoittanut kosmetiikkavaraston päivityksen näin Black Fridayn alle, ja tästä syystä ajattelin tehdä pienen tilauksen Lykolle tässä parin päivän sisällä. Lykolla on tällä hetkellä miltei kaikki tuotteet -25% alennuksessa, jonka ajattelin hyödyntää muutaman jutun hankkimisen yhteydessä.
En oo ihan varma, että tuleeko Lykolle vielä suurempia alennuksia Black Fridayn pääpäivänä, mutta mä en valitettavasti pysty odottamaan tilaamista sinne asti. Lähden reissuun jo joulukuun alussa, ja oon huolissani ettei tilaukset ehtisi perille ennen sitä. Tästä syystä on aivan täydellistä, että Lyko aloitti alennukset jo näin aikaisin!
Keräsin alle muutaman tuotteen, jotka mitä luultavimmin päätyvät mun ostoskoriin. Osa niistä on mulle vanhoja lemppareita varaston täydennystä varten, mutta osa taas sellaisia juttuja mistä oon jo pidemmän aikaa haaveillut. Jos haluat myös shoppailla Lykolla, pääset verkkokauppaan alla olevasta napista*!
Mun Lyko toivelista tällä hetkellä
1 – Dermalogican Daily Microfoliant 13,88€
Tää tuote on ollut mulle käytössä jo miltei vuoden verran, ja tykkään siitä tosi paljon! Tuntuu että mun iho on paljon paremmassa kunnossa säännöllisen käytön jälkeen. Ainoa miinus tuossa on sen korkea hinta, ja siksi tykkään ostaa tuotteen yleensä netistä alennuksen kera. Mietin hetken suuremman purkin ostamista, mutta en ehkä halua siltikään käyttää 50€ kerralla yhden kosmetiikkatuotteen ostamiseen, vaikka se kestäisikin huomattavasti pidempään. Ehkä sitten ensi kerralla!
2 – Tonymolyn ripsiväri 13,43€
Mun hyvä ystävä suositteli tätä ripsiväriä mulle noin vuosi tai kaksi sitten, ja se on ollut mulla käytössä aina siitä lähtien. Ripsaria ei tarvitse ottaa pois meikinpoistoaineilla, vaan se lähtee helposti noin 38 asteisessa vedessä. Ja onhan se myös ihan älyttömän söpö ripsari!
3 – YvesSaintLaurent kynsilakka 19,13 €
Tätä tuotetta mulla ei oo ollut koskaan käytössä, mutta siitä kirjoitetut arvostelut ovat houkutelleet mua kokeilemaan sitä jo hetken aikaa. Ja koska se on nyt alennuksessa, voisi hinta kirpaista hieman vähemmän. Onko teistä kukaan testannut tätä kynsilakkaa? Voi kyllä olla mahdollista, että tämä tuote jää vielä verkkokauppaan ja tilaan mielummin jonkun halvemman vaihtoehdon.

4 – Rituals käsisaippua 7,13€
Ah, tää käsisaippua on ihan mun lemppari ja se tuoksuu taivaalliselta. Mulla on tätä jo ennestään muovipullossa, joten ajattelin laittaa tilaukseen ainoastaan täytepakkauksen. 🙂
5 – Lykon hiusklipsi 5,93€
Oon hurahtanut tällaisiin hainhammas-klipseihin, ja veikkaan että mun ostoskoriin eksyy kultainen versio vähän juhlavampia juttuja varten. Valikoimasta löytyy myös hopea versio, mikäli tykkää enemmän hopeista asusteista ja koruista!
6 – Lykon Hiuspanta 7,43€
Tykkään käyttää tosi paljon myös hiuspantaa, mutta omistan vain mustan version. Mustaa on kiva käyttää, mutta joskus olisi kiva saada lookkiin vähän piristystä ja sen takia rakastuin tähän Lykon beigeen hiuspantaan. Tykkäättekö te käyttää hiuspantoja?
Harkittuja hankintoja
Niin kuin näette, mun listalta ei ihan älyttömän montaa juttua löytynyt. Enkä oo totta puhuen edes varma, että päädynkö tilaamaan tältä listalta edes kaikkia niitä juttuja jotka halusin. Tonymolyn ripsivärin ja Dermalogican kuorinnan klikkaan aika varmasti ostoskoriin, mutta nekin ovat tuotteita jotka mulla on päivittäisessä käytössä. Kosmetiikkatuotteiden ja asusteiden ulkopuolelta oon haaveillut uudesta neulemekosta ja korkeammista, polven alapuolelle yltävistä saappaista, mutta en usko että hankin niitä molempia näistä alennuksista.
Tämä olikin vähän erilaisempi postaus kun nykyään, mutta toivottavasti tykkäsitte lukea mun mielipiteitä asiaan liittyen. Ja aivan kuin jo alussa sanoin, mun mielestä olis tosi mielenkiintosta kuulla myös teidän mietteitä, sillä Black Friday on varmasti myös yksi niistä asioista, joka jakaa paljon mielipiteitä suuntaan sekä toiseen.
Ihanaa viikonjatkoa kaikille <3